30. tammikuuta 2015

My Villa Vanilla - super ihana kirja


Viikonloppu on taas ovella. Jääkaapin täytettä hain jo eilen
joten tänään ehti tehdä hyvin viikkosiivot töiden jälkeen.
Jännityksellä odotellaan saapuuko meille vatsatauti
sillä esikoinen joutui lähteä mahakivun vuoksi aiemmin
koulusta pois. Koulussa tauti jyllää samoin eskarissa josta
oli ilmeisesti viikko sitten ollut puolet pois tuon ikävän
taudin vuoksi. Yäk! Ei auta kun toivoa, että tauti ei
iske meille, se on taudeista kurjin!

krasilnikoff, greengate

Ilta menee leppoisissa merkeissä ja mikä parasta,
tänään on karkkipäivä! Ollaan nyt pidetty karkkipäivä vain
joka toinen viikonloppu. Karkittomana viikonloppuna laitetaan
karkkipäivän rahat lomakassaan. Hoksaavat lapsetkin sen,
että jos lomareissua etelään havitelee niin täytyy siihen myös
säästää rahaa :)

Nyt  uppoudun lemppari bloggaajani ihastuttavaan kirjan pariin
Ihanan pastellisia kevät/kesä kuvia on tuo kirja täynnä! 
Suosittelen kirjaa lämpimästi. Harmi kun tuo My Villa Vanilla
bloggaaja lopetti ilmeisesti blogin pitämisen. Oli niin kaunis
blogi ja täynnä toinen toistaan kauniimpia kuvia!






Loikoisaa perjantai-iltaa!

28. tammikuuta 2015

Astiakaapin täydennystä- Greengaten kevät


 Mä annoin pikkusormen, se vei koko käden ;) Näin siinnä
meni käymään nimittäin Greengaten ihanuuksien kanssa.
Pikku hiljaa vuosien varrella kokoelma on kasvanut
eikä loppua näy. Niin kauniita ne kyllä on!



Greengaten kevät/kesäkuvasto oli täynnä toinen toistaan
kauniimpia juttuja. Rasberry sarja oli ehottomat 
suosikit. DesingWestillä oli taas hyvä valikoima uutuuksia ja 
taisikin olla ensimmäisten joukossa mihin niitä tuli
myyntiin. Nopeasti tilaamisen jälkene paketti olikin jo
noudettavissa smartpostista.

maalaisromanttinen


Rasberryjen lisäksi sinisävyiset astiat oli tosi kauniita.
Yhtään sinisävyistä juttua mulla ei olekkaan vielä.
Uskon, että niitä ainakin tulen vielä tänä
keväänä hankkimaan. Joko olet löytäny omat
Greengaten suosikit uutuuksista?


Greenate rasberry

Tänään on ollut luxuspäivä johon sisältyi hierojalla käynti,
kasvohoito, iloisia vauvauutisia ja päivän kruunasi
mummulassa nautitut laskiaispullat siskojen seurassa.

Mukavaa iltaa!

25. tammikuuta 2015

Keittiön talvinen sisustus

 Kurkataanko vielä vähän keittiön talvisiseen sisustukseen.
Uskon, että kuukauden vaihtuessa alkaa mieli olla jo
kovin keväässä ja taitaa keittiökin hiljalleen pukeutua
keväiseen asuunsa pastellisävyissä.

Greengate astiat


Keittiön pöydän ja tuolien tumma väri tympäsee
edelleen. Niin iso urakka vain olisi pöydän hiomisessa
ja maalaamisessa joka jotenkin ei innosta ollenkaan.
Keittiön tasot olisi kiva laittaa myös uusiksi. Riittäähän
niitä haaveita kodin remppaamisessa! Kyllä on mieli
vain paljon muuttunut tässä 8 vuoden aikana. Tosiaan tasan
8 vuotta sitten muutimme uuteen rakentamaamme
taloon. Ai kauhea miten aika menee nopeaa!


Greengate



Tänään on oikein mukava ulkoilusää! Pulkkamäkeä
olisi tiedossa. Isäntä ja esikoinen lähtivät Vaasaan 
pelireissulle. 

Leppoisaa sunnuntaita!

23. tammikuuta 2015

Se aika vuodesta


 Taas on se aika vuodesta jolloin ajatukset seilaavat jo keväässä.
Ehkä vähän kesässäkin. Tänään nimittäin meille kotiutui
ensimmäiset Greengaten kevätihanuudet. Kurkitaan
 toisessa postauksessa tarkemmin mitä tilaus piti
sisällään. Ehdottomat suosikit tilasin nyt ja monet
muutkin ovat vielä varmasti tilauslistalla.




 Täältä on miesväki lähtenyt pelitouhuihin. Onneli ja
Anneli fani vaihtaa mekkoja eestaas ja huokailee ihastuksesta
sadatta kertaa kuinka tuo leffa on niin ihana. Äippä puolestaan on
sohvalla puolikuolleena Greengaten uusi kuvasto kädessä jonka
DesingWestin Karin oli laittanut tilauksen mukana tulemaan.
Herkissä pastellisissa tunnelmissa menee siis tämä 
perjantai-ilta ;) 

Suloista iltaa myös sinulle!

21. tammikuuta 2015

Uusi kahvipaikka


Rempan alta on kannettu tavaraa pois edestä ja tavaraa
on jokapaikassa. Voi miten inhoan tuota rempan tuomaa 
kaaosta! Eteisen penkki siirtyi evakkoon olkkariin. Vaihtelua se on
tämäkin sisustuksessa. Olkkariin tuli uusi kahvipaikka. Tänään 
päiväkahvi on nautittu aurinonvalossa kylpevässä olkkarissa.




 Vuoden vaihduttua tulee mietittyä asioita joita haluaisi
uuteen vuoteen sisältyvän. Otan esiin vihkosen ja kynän, kirjoitan
ylös niitä unelmia mitä toivoisi käyvän toteen. Kirjoitan myös
 vuoden To Do listan. Nykyisin tuo lista on vain
paljon lyhyempi mitä aiemmin. Niin paljoa ei enään ehdi
tehdä mitä aiemmin. Joten on kiva keskittyä niihin
haaveiluihin ja unelmiin.




Tälle vuodelle yksi iso haave on perheen yhteinen matka
etelän lämpöön. Toissa syksynä käytiin Kreetalla, loma oli
mieleenpainuva ja lapset kovasti odottavat uutta reissua.

Lomaan on alettu säästämään hyvissä ajoin rahaa 
sillä tämmöisellä porukalla se ei kovin halpa ole. Sillä
rahalla tietty sais tehtyä vaikka mitä mutta ei kai sitä  aina
voi niin miettiä. Yhteinen aika, lämpö ja all inclusive ne 
on ne mitä tahdotaan koko porukka :) 

 
 Tänään on ollut vapaapäivä joten suunnattiin kaupungille
humputtelemaan. Eka ostos syksyn reissua varten on nyt hankittu.
 Neiti on jo pidempään puhunut haluavansa olkalaukun itselleen 
mutta kun tämän näki jäikin olkalaukku kauppaan. 
Loppupäivän leikit taidattekin jo arvata, laukkuun on pakattu
 kaikki tärkeimmät reissua varten ;)


Mukavaa illan jatkoa!


18. tammikuuta 2015

Pastellisävyjä


 Ensimmäiset pastellisävyt tulivat meidän kotiin tulppaanien
mukana. Tuoreet kukkaset tulee ostettua lähes joka
perjantai. Kruunaavathan ne siivouspäivän ja toivottavat
viikonloput tervetulleeksi. 



Ensimmäist helmililjatkin olivat jo saapuneet marketttiin. Itse
odottelen kuitenkin vielä kevään saapumista ennenkuin
ensimmäiset ostan itselleni. Tulppaanit ovat talven kukista 
lemppareita. Tuovat väriä ja iloa kotiin.







Ystävältä saadun kyltin sanoma laittaa hymyn huulille.
Koitataan muistaa tämä eikö :)

Suloista sunnuntaita!

16. tammikuuta 2015

Hölläillään


Perjantai, päivistä parhain. Arkisen aherruksen ja kiireet
aamut saa hetkeksi unohtaa. Viikonloput tuntuvat erityisen 
kivoilta nyt kun käy töissä. Nyt on aika hölläillä. 
Pitkät yöunet, laiskat aamut, lämpimät pehkut. 
Kotitöitä sen mitä viitsii tehdä. 
Ilman aikataulua.



  Toivottavasti myös sinä ehdit hölläillä viikonloppuna.

Rentoja hetkiä!

14. tammikuuta 2015

Lumen valkoista


Talvinen olohuone näyttää rauhalliselta. 
Valkoista, hyvin väritöntä. Paselliset värit alkavat
hiipimään hiljalleen kunhan aurinko alkaa
paistaa ja ajatukset vie kevääseen. Vielä nautitaan
talvisista keleistä, lumesta ja talvilajeista.

 
Tunnelma tänään on ollutkin rauhallinen. Vapaapäivä, 
päätin ottaa muutaman tunnin aikaa itselleni. Lapset
saivat viettää pitkän joululoman kotona ja hyvällä
omalla tunnolla vein neidin päiväkotiin
 samalla kuin vein eskarilaisen.

Järkkäilin paikat kuntoon ja leipasin pullia,
jotta lasten on kiva tulla kotiin :) Sitten lähdinkin
rentoumaan hierojalle, voi miten tekikään hyvää.
Käytiin vielä lounastreffeillä miekkosen kanssa.  Edellisestä
kerrasta olikin aikaa. Mukavan erilainen päivä!




Nyt pakkaamme pullat koriin ja suuntaamme
mummun vapaapäivää ilahduttamaan. 

Kivaa päivää!


12. tammikuuta 2015

Suunnitelmat etenee toteutukseen


 Eteisen remppa on saatu reippaasti käyntiin! Meidän köörillä
on yhteinen harrastus, nimittäin tapettien repiminen ;)
Kyllä onkin rasittavaa hommaa! Mutta lopputulos on
sitten palkitseva. Eteisessä on harmaa laattalattia joten
harmaaseen taittavaa tapettia kaipailin. Muuten
eteisessä on paljon valkoista, yllättäen ;)


Vaihtoehtoja tapeteissa on niin paljon, että valinta oli vaikea 
kun itsellä ei oikein ollut mitään käsitystä millaista tapettia 
eteiseen laitettaisiin. Tapeteissa näkyi olevan nyt paljon
metallinhohtoa mutta joku siinnä tökki. . 


Tästä vuosi sitten otetusta kuvasta näkee vähän seinää
johon uusi tapetti laitetaan. Kysesssä on tuo kuvan
perällä oleva seinusta. Aiemmin oli tuollainen
beessinsävyinen joka alko jo tökkimään.


Tämä tapetti vei voiton. Aika kiva ja vähän erilainen. 
Kuvio muistuttaa pitstiä, valkoharmaa on väriltään. 
Näin voimakasta kuviota meillä ei olekkaan missään muualla.
 Mitä sanotte?



Ei se auta kun mennä kuin viettämään laatuaikaa perheen
 kanssa, tapettien repimisen merkeissä ;)

Mukavaa iltaa

10. tammikuuta 2015

Aamun startti

 
Aamu ei käynnisty ilman isoa kuppia kahvia! Ja voi, että 
maistuukin niin hyvälle ne päivän ekat kahvit ja se tuoksu
 joka leijailee keittiöstä. Kiireetön aamu kruunaa tämän nautinnon.
Ja tänä aamuna ei ole kiire minnekkään. Huippua!
Se on viikonloppu nyt 



Erityisen kiitollisin mielin vietetään tätä viikonloppua.
Jännitystä ja odotusta on ollut tämä loppuviikko.
Kävimme poitsun kanssa sairaalassa tutkimuksissa. 
Tänään odottelin puhelua kauhunsekaisin
tuntein mutta onneksi lääkärin puhelu oli sitä mitä
me toivoimme ♥ Kiitos yläkertaan!

Tämä on muuten kuudessadas postaus. Hui! 
Saapa nähdä kuinka paljon niitä vielä tulee?! Toivottavasti
pysytte matkassa mukana.

Iloista viikonloppua!

8. tammikuuta 2015

Pupujen koti


Neiti kirjoitti joulupukille toiveen ikiomasta kodista
pupuilleen. Toive oli kuultu ja niinpä aattona
kuusen vieressä odotti iloinen yllätys ♥


 



Mies teki nikkaroi tämän söpön kodin. Vielä se
on valkoinen mutta ehkä joku päivä saa seinilleen ainakin
alakertaan tapettia. Verhokapatkin voisi ommella.






Tämä on ollut ahkerassa käytössä. Toivon, että tästä
jää neidille ihana muisto ja ehkäpä vuosien päästä myös
jälkipolvi voi tällä leikkiä. Miehen papan aikoinaan
nikkaroimat lasten tuolit, keinu ja kehto ovat olleet meille
ainakin suureksi iloksi ja tunnearvoa niillä on kovasti.

 

 Semmoinen koti. Kyllä tuolla kelpaa asustella ♥

Illan jatkoja! 

6. tammikuuta 2015

Väritön koti

Kirpsakkaa pakkasta on pidellyt pari päivää. Ihan
niin kuin talvella kuuluukin :) Tämmöset pakkaset on
kivoja jos ei aamulla tarvi lähteä ulos palelemaan kuten
tänään ei tarvinut. Ulkona on valtavan kaunista
juuri nyt! Meillä aamu kului etelän matkasta 
haaveillessa.. josko syksyllä päästäisiin johonkin
reissuun. Olispa aika ihana!

Koti on riisunut nyt täysin jouluisen asun.
Kovin väritöntä on juuri nyt mutta voi kuinka nautin
tästä vaaleudesta joulun värien jälkeen.. harmaata, beessiä
ja valkoista on meidän sisustuksessä tällä hetkellä. 
Köökissä on jopa täysin valkoiset verhot, niin laskosverhot
sekä sivuverhot. Pastelliset astiat ja tekstiilit odottelee
vielä kaapeissa. Nyt fiilistellään vaaleassa talvikodissa.




Täällä edelleen tapetteja pähkäillään.. vaihtoehtoja on niin
paljon! Nälkä kasvaa syödessä ja tekisipä mieli myös
vaihtaa laminaatit olkkariin. Mutta se ehkä saa odottaa :)

Nyt saunaan lämmittelemään. Tunnelmallista
ja lämpöstä iltaa jokaiselle!


3. tammikuuta 2015

Remppa suunnitelmia

Huh heijaa mikä keli! Märkää lunta tulee taivaan
täydeltä ja tuuli puhaltaa lujaa. Uuden vuoden vaihdettua
me päätettiin alkaa viettämään kuukausittain jokin
lauantai perhepäivää ja tänään oli eka sellainen.
 Lähdettiin myrskyä karkuun uimahalliin pulikoimaan.
Tekipä hyvää ja kaikki nautti!

Uusi vuosi on käynnistynyt pienillä remppa suunnitelmilla.
Monta paikkaa odottais pientä fixausta. Ekana taitaa
olla eteinen joka saa uudet tapetit.
  

Vuosi sittenhän tehtiin eteisessä isompaa remppaa jolloin
tuulikaappi lähti pois ja eteinen sai panelit. Yhteen seinään jäi tuolloin 
kuitenkin tapetti ja se olis kiva vaihtaa. Pitäis löytää kiva tapetti joka 
olisi myös kestävä! Sillä meidän eteinenhän toimii 
myös sählykenttänä ;)

Kun nyt on lumitöitä tehty ja uimahallissa pulikoitu
voi hyvällä tunnolla availla vimpan suklaarasian
eikö ;) Tossut jalkaan, tapettikirjat käteen ja toiseen
suklaat... siinnäpä sitä on lokoiset oltavat!


Tässä muuten pieni vilautus eräästä joulupukin tuomasta
lahjasta neidille ja ehkä myös vähän äidille ;)
Osaatteko arvata?!

 
Rentouttavaa viikonloppua!

Ai niin vielä mainitsemisen arvoinen shoppailuvinkki
eli Sisustusliike Sikuriinassa näytti olevan kaikki
tuotteet -50% alessa :)

1. tammikuuta 2015

Vuoden eka


 Uusi vuosi ja uudet kujeet :) Toivon tältä vuodelta
iloa, rakkautta, terveyttä ja haaveiden toteutumista moneltakin
osalta. Vuoden päästä nähdään ollaanko samassa 
tilanteessa mitä nyt vai onko uskallus riittänyt
riittänyt haaveiden toteuttamiseen. 

Tahdon olla läsnä perheelleni, olla lähellä ja kuuntelevina
korvina. Toivon, että ehditään vietää aikaa yhdessä
arjen kiireiden keskellä. Toivon ajan myös riittävän
ystäville sekä läheisille. Se mitä toivon ehkä eniten
on, että osaisin elää hetkessä.

Joulu on lähes siivottu pois. Nyt eletään hetkessä,
mennään koko porukka sohvalle ja pidetään leffailta!

 








Toivottelen vielä kaikkea hyvää tälle vuodelle.
Unelmien täyteistä vuotta 2015!