18. kesäkuuta 2017

Keinutaan kesäillassa


Iltoja ruutujen toiselle puolelle, vai mahtaakohan siellä olla ketään? Varmasti
nautitte vielä ilta-auringosta ja kauniista kesäillasta! Voi miten upea viikonloppu
onkaan ollut. Ollaan nautittu täysillä pihalla monta päivää. Ihoa kuumottaa ja
 iltaisin ei unta tarvii odotella. Viime yönä nukuin kevyet 10h putkeen makoisasti!

Pihallemme on ilmestynyt äitienpäivän aikaan uusi ja ihastuttava katseen vangitsija.
Täällä me keinutaan ja nautitaan kesäillasta parhaillaankin. Läppäri sylissä kirjoittelen.
Kuvat on otettu tasan viikko sitten. Nyt omppupuut ovat täydessä kukassa. Tämä
ihastuttava Hillerstorpin keinu on täydellinen rentoutumispaikka. Tässä mahtuu
useampikin istumaan vierekkäin ja lapset on tässä käyneet päikkäreilläkin. Jopa
minä lyhyine kinttuineni mahdun tässä pötköttelemään. Keinussa ihastuin siroon
ulkomuotoonsa ja nuo ripustusköydet oli jotenkin ihana yksityiskohta!


 




Keinu saapui meille jo lopputalvesta. Kyllä odottavan aika tuntui loputtoman 
pitkältä, kun tiesi tämän ihanuuden odottavan varastossa. Keinu on Ruotsalaisen
Hillerstorp Swedenin valmistama. Kyseinen firma valmistaa upeita puutarhakalusteita.
Pääsin tekemään heidän kanssaan yhteistyötä ja valinnan vaikeus meinasi iskeä,
sillä kalusteita löytyy niin monenlaisia. Hillertorpin puutarhakalusteita olen nähyt
myytävän Suomessa mm. rautakaupoissa. Jäin haaveilemaan samaisen merkin
upeasta lankkupöydästä sekä penkeistä. Kalusteita löytyy useaan makuun.










Hetki vielä nautiskellaan kesäillasta keinuen odotellan saunan valmistumista.
Huomenna on jälleen työaamu, mikäli neiti on kunnossa. Hänelle nousi yllättäen
kuume illalla. Liekö jotakin tautia vai ihan auringosta olosta johtuvaa. Toivottavasti
ei enään takaisin tule ja neiti saa jatkettua uimakoulun käyntiä.

Leppoisaa iltaa ja iloa alkavaan viikkoon!

* Yhteistyössä Hillerstorp Sweden

18 kommenttia:

  1. Voi miten ihana keinu, kyllä sopisi VillaHovinkin tyyliin ❤️

    VastaaPoista
  2. Tää oli niin nätti ja aivan kuin tehty teille 💗

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis keinu <3 Ihana oli keinutella :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista!
    Keinussa on kiva pötkötellä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari 😊 niin on, leppoista menoa 😃

      Poista
  5. Hello,
    It is very beautiful garden furniture. It's also great to sweat sunny days, summer in this place, to be surrounded by flowers and greenery. You can do what you like or simply sit around and listen to ... the healing nature of nature.
    I wish you a great summer. Hugs, Mia

    VastaaPoista
  6. Hei! Saisiko viime postauksen kakkureseptien ohjeet? Näyttävät niin herkullisille!
    Teillä on niin kaunis koti, oletteko tehneet sen pitkästä tavarasta vai onko se jonkun talotehtaan malli? Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos viestistäsi 😊 minäpä postailen kakkuohjetta lähiaikoina 😊 talomme on Teri-Talo. Pohja on itse suunnittelemamme ja tyyliltään ehkä Kannustalojen Rauhalaa muistuttava 😊

      Poista
  7. Ihana keinu! <3 Minkä niminen keinu tämä on? Oliko nuo "narut" valmiina vai vaihdoitteko ne itse? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pidän itse myös niin paljon♡ köydet olivat valmiiksi ja niihin itse myös ihastuin😊 keinu on Hillerstorp Marstrand keinu ja löytyy mm.googlaamalla nettikaupoista ja myös huonekalu liikkeistä.

      Poista
  8. Kaunis keinu teillä : )
    Meillä on isomummuni vanha keinu, josta uusitaan puuosat silloin tällöin.
    Se on odottanut kunnostusta jo hetken. Nyt, kun katselin teidän upeaa keinua,
    ajattelin jos maalaisi sen puuosat valkoisesiksi. Nyt ne on punaiset.
    Siinä on kiva istuskella saunan jälkeen : )

    VastaaPoista