5. marraskuuta 2017

Pöytä vanhasta ovesta


Sunnuntai huomenet! Täällä on talon emäntä heräillyt tänään heti kuuden jälkeen.
Kesäaikaan siirtyminen vaikuttaa näköjään vieläkin unien pituuteen. Mutta olihan tuo kiva 
kuitenkin köllötellä lämpöisissä pehkuissa, kun ei tarvii kiirehtiä mihinkään. Ehdin vielä
nauttia hiljaisesta talostakin ennen lasten heräämistä. Vähän surffailua Pinterestissä joulujuttuja
 ja täytyy myöntää, että joulumusiikki soi jo hiljaa taustalla. Mutta nyt postauksen aiheeseen.
Olohuone sai "uuden" pöydän tuossa jokunen aika sitten. IG-seuraajat onkin sen jo nähneet.
Vanhan oven ostin jo kesällä ja kesti näin kauan lämmitellä mies tuolle uudelle pöydälle ;) 






Blogiystäväni nikkaroi samankaltaisen pöydän ja ihastuin siihen oitis. Sieltäpä siis idea
tähän. Ja voi, että tykkään! Matala pöytä on ihan huippu siitä, että siihen on mukava heittää
jalat lepuutteleen sohvalla istuessa ja mikään tavara ei ole telkkarin edessä. Lapset ihmettelivät
pöytää hetken aikaa ja 9v ajatteli aluksi, että iskä on tehnyt sille menopelin. Oonkin odotellut
koska tämä pöytä tulee vastaan eteisessä poika kyydissä ;) Mutta vielä ainakin on pysynyt
tuossa paikalla johon kuuluu. Pöytä on siis tehty vanhasta ovesta, josta leikattiin palaset
kummastikin päästä pois. Kalusterenkaat on ostettu Motonetistä ja ovat n. 20cm korkeat.
Niin ja onhan olkkarissa myös uusi kattolamppu, joka on Ikeasta.








  

Hommia olisi vaikka kuinka ja vapaapäiviä liian vähän. Taidan ensin kuitenkin keitellä
toisen kierroksen kahvia. Aamusta se vain maistuu niin hyvältä! Huomenna starttaankin pariksi
päiväksi Helsinkiin kouluttautumaan. Josko ehtisi illalla vähän kaupoillakin käydä. Tulee 
niin harvoin tuolla pääkaupungissa käytyä. 

Mukavaa Sunnuntaita! 



10 kommenttia:

  1. Aivan ihana pöytä siitä syntyikin! Kaunis ja persoonallinen koti teillä! Tuo sänky olkussa nii huikea myös ja kaunis! Ihana blogi sinulla, jota on mukava seurata! Mukavaa joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride kovasti kauniista sanoistasi <3 Ihana kun jaksat seurailla. Aikaajoin harmittaa, kun ei enään ehdi blogiin paneutua kunnolla.

      Poista
  2. Ihanaa tunnelmaa ja kiva tuo uusi pöytä<3 Hymyilyttää tuo pieni mahdollisuus pöydän kaappauksesta leikkihetkiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIkö nuo lapset oo hauskoja, kun kaikkea keksii ;)

      Poista
  3. Kertoisitko mitkä on pöydän mitat��pöytä on todella kaunis

    VastaaPoista
  4. Kaunis! Noita on nyt jokunen tullut vastaan nettimaailmassa ja mulla ois itselläni vanha pienehkön lankkupöydän kansi, jonka sain naapurilta, ajattelin siitä kokeilla tehdä vastaavan. Laitappa kokonaiskuvaa, miten ahtaaksi olkkari tuosta tuli? Tila-asiaa itse mietin, kun ei ole niin kauhean iso tuo olohuone. Mutta kaikkea pitää tietysti kokeilla! :D

    VastaaPoista
  5. Hieno idea kuinka käyttää vanha ovi. Meillä oli vähän sama kun käytettiin vanha muovilevy hyllyn tasoiksi. Vanhan kierrätys on aina hyvä.

    VastaaPoista